TennisHedmanin ja Pian blogin p狎kuva

Blogiarkisto: elokuu 2015


| Pian blogi

T채st채 se l채htee

Olen oppinut, ett채 jokaisella tenniksenpelaajalla on omat rutiininsa ja omat maneerinsa. Keskittymiseen liittyy, ett채 toistaa itselleen jotain tietty채 sanaa tai lausetta, pompottaa혻palloa tai vaikka rapsuttaa jalkaansa.

T채n채채n ymm채rsin, ett채 minullakin on jo oma voimalauseeni, oma sanonta mink채 toistan ennen, kuin ryhdyn tekem채채n jotain suoritusta.

Voimalauseeni vaatii hieman selitt채mist채, ja teen sen aivan erityisell채 ylpeydell채. Esikoistytt채reni on vaikeasti sairas, h채n sairastaa parantumatonta lihastautia ja on liikuntavammainen. Muutama vuosi sitten...

Lue koko teksti

2 kommenttia
| Pian blogi

Iskuly철nti

T채n채채n harjoittelimme iskuly철nti채. T채m채 oli toinen kerta, kun p채채sin sit채 kokeilemaan. Ei ollut helppoa, ei.

L채ht철kohta treeneille ei ollut paras mahdollinen, sill채 onnistuin matkalla Taliin tuhoamaan toisen piilolinssini, joten jouduin pelaamaan n채k철kyky huomattavasti heikentyneen채. Minulla on paha taittovirhe ja pelk채sin, ett채 n채en pallon kahtena tai nelj채n채, mutta niin ei sent채채n onneksi k채ynyt. N채in pallon ihan riitt채v채n hyvin, eik채 ohily철nneist채 voinut syytt채채 silmi채. Vika oli ihan siin채, ett채 maila ei osunut palloon.

Mutta se...

Lue koko teksti

Ei kommentteja
| Pian blogi

Tenniskent채n rajat

Tenniskent채n viivat eiv채t liiku minnek채채n itsest채채n. Kent채n rajat eiv채t muutu kesken kaiken, itsest채채n. Keskiviiva on keskell채 kentt채채 nyt, viiden minuutin p채채st채 ja mit채 suuremmalla todenn채k철isyydell채 se on siin채 my철s huomennakin.

T채m채 yll채mainittu fakta on helposti ymm채rrett채viss채 ja looginen, ainakin n채in teoriassa. Mutta kun min채 menen kent채lle harjoittelemaan, muuttuu tilanne radikaalisti.

Tarkoituksena oli harjoitella liikkumista. Ensin sivulle, k채mmen- tai rystyly철nti jonka j채lkeen piti siirty채 keskiviivan kohdalle ja l채hte채...

Lue koko teksti

Ei kommentteja
| Pian blogi

P채채.

Tenniksen pelaaminen ja p채채n sis채ll채 tapahtuvat asiat ovat hyvin tiukassa liitossa kesken채채n. T채m채 ei varmasti tule varsinaisena uutisena kenellek채채n, joka on treenannut v채h채nkin enemm채n, mutta itse olen saanut yll채tty채 sek채 hyv채ll채 ett채 ei niin hyv채ll채 tavalla siit채, kuinka mielen ja karvapallon v채lill채 on tiukka yhteys.

Viime kerralla menin treeneihin ukkospilvi p채채ni p채채ll채, ajatukset velloivat p채채n sis채ll채 ja kaikki tuntui v채h채n hankalalta. Puhelimen jatkuva piippaus k채vi hermoon ja v채sytti. El채m채ni yritt채j채n채, kolmen lapsen...

Lue koko teksti

3 kommenttia
Vauhti Hauskuus Oppiminen