Ammattivalmentaja sinua varten

Suurimmalla osalla meistä vapaa-aikaa ei ole liikaa: työ, työmatkat, perhe ja muut velvollisuudet pitävät huolta siitä, että ylimääräisä tunteja viikossa ei juuri ole. Harrastukset kuuluvat tähän arvokkaaseen vapaa-aikaan, joten ei ole yhdentekevää, miten ja missä ne kulutetaan. Me TennisHedmanilla olemme iloisia ja arvostamme jokaista asiakastamme, joka valitsee viettävänsä tunnin tai useamman viikoittaisesta vapaa-ajastaan kanssamme. Haluamme omalta osaltamme tehdä parhaamme, jotta asiakkaamme viihtyvät kanssamme ja saavat rahoilleen vastinetta.

Syyskauden Kick-offissa ja koulutuspäivässä kävimme valmentajiemme kanssa läpi toimintamme periaatteita. Kuten asiakaslupauksemme kuuluu, tarjoamme ammattivalmentajan sinua varten. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikki valmentajamme ovat ammattilaisia, joiden osaamista mitataan ja kehitetään jatkuvasti.  Valmentajien toimintaa ohjaa viisiportainen, kansainvälinen valmennuskoulutus, johon kuuluu tennisaiheisten koulutusten lisäksi myös valmennusjakso psykologi Ilona Rauhalan johdolla.

Toinen asiakaslupauksemme on ”Vauhti – hauskuus – oppiminen”. Meille on tärkeää, että nämä kolme asiaa toteutuvat jokaisella tunnilla, kaikentasoisissa ja –ikäisissä ryhmissä.  Oikean tasoiset, pienet ryhmät takaavat sen, että vauhtia riittää kaikille. Tennis on haastava laji, mutta se myös tarjoaa mahtavia onnistumisen kokemuksia ja hauskuutta – ja tunneillamme on sopivassa suhteessa tekniikkaopetusta ja oikeita pelitilanteita: oppimista tapahtuu varmasti!

Ammattivalmentajamme tarjoavat huippuvalmennusta harrastajille. Olipa pelaajan tavoite mikä tahansa, haluamme tarjota hänelle parasta mahdollista valmennusta. Kaikki valmentajamme ovat motivoituneita ja työstään innostuneita tennistaitureita, joille jokaisen pelaajan edistyminen on kunnia-asia. TennisHedman on 48 vuoden aikana valmentanut yli 90 000 pelaajaa ja valmentajiemme meriittilista niin tennis- kuin valmentaja-ansioissa on pitkä.

Rakkaus lajiin, pitkä kokemus ja jatkuva nälkä kehittyä yhä paremmaksi ovat toimintaamme ohjaavia tekijöitä. Tiedämme myös, että asiakkaillamme on menoja, joiden takia oma vakiovalmennustunti ei sovi. Tämän takia olemme kehittäneet nettipohjaisen vuoronpaikkausjärjestelmän, jonka avulla voit varata korvaustunnin omantasoisesta ryhmästä silloin, kun sinulle sopii!

Jos mietit vielä, voisiko tennis olla sinunkin lajisi, lue blogistamme, kuinka Pia aloitti muutama vuosi sitten tenniksen ja se oli ensimmäinen laji, jonka hän koki omakseen ja josta hän todella innostui – suuri kiitos tästä kuului myös motivoiville valmentajillemme! Blogissa on myös vinkkejä pelaamiseen erilaisissa olosuhteissa, käy lukemassa!

Kuuntelemme mielellään toiveita ja ajatuksia asiakkailtamme – ota yhteyttä, oli asiasi mikä tahansa!

Lue myös nämä