Maanantaina meillä oli matkustuspäivä. Siirryimme Dubaista kisapaikoille Abu Dhabiin. Suomen porukka hajosi siis lajien mukaan. Meidän hotelliimme tulivat meidän lisäksi koripalloilijat, jalkapalloilijat, keilaajat ja rytmisen voimistelijat. Siirtyminen tänne Abu Dhabiin ei sujunut ihan niin kuin Strömsössä on tapana. Olimme valmiina lähtöön jo 9.40 aamulla ja pääsimme vihdoin matkaan 16.30. Siinä välissä vietettiin railakas päivä hotellin aulassa joko nukkuen, laulaen tai surffaamalla netissä. Valmentajat olivat jo hieman hermostuneita, kun osalla oli päävalmentajien kokous klo 18 Abu Dhabissa ja matka sinne kestää kumminkin reilut 2 tuntia.
No, kokoukset jäivät väliin ja saavuimme hotellille noin klo 19. Hotellimme on aivan uskomattoman hieno: 200 metriä rannasta ja hieno merinäköala. Tennispelaajien huoneet ovat 15. kerroksessa. Menimme heti saavuttuamme syömään ja nukkumaan, koska ainoa tieto sillä hetkellä oli, että pelaajien sign in olisi klo 7.30. Valmentajien kokous on 7.55 ja divisiointiottelut (karsintaottelut) alkaisivat klo 9. Muuta tietoa meillä ei ollut, koska en ehtinyt kokoukseen… Illan mittaan (lue 23.30 😊) tuli sähköposti, josta kävi ilmi, että Sanna aloittaa pelinsä klo 9 ja Tommi klo 11.
Tänään aamulla (tiistaina) heräsin pirteänä 4.45 tutkimaan sähköposteja lisäinfon toivossa. Eipä ollut mitään uutta. Herätin Sannan ja Tommin 5.30 ja olimme jo kuuden jälkeen aamupalalla ja klo 7 valmiina lähtemään klubille. Sitten alkoi taas tapahtua tai oikeastaan mitään ei tapahtunut. Odotimme kuljetusta 45 min. Saavuimme klubille 8.55, missaten siis sekä pelaajien sign in -tilaisuuden että valmentajien kokouksen.
Pääsimme klubille ja pikkuhiljaa asiat alkoivat järjestyä. Minulla ei vieläkään ollut mitään hajua millä pistelaskulla ja miten pelataan. Kentät tiesin ja vastustajat. Sanna kuulutettiin kentälle ja marssin sinne hänen kanssaan, jolloin päätuomari ilmoitti, että divisiointikilpailuissa valmentaja ei saa olla kentällä. Silloin minulla taisi ”lorahtaa housuun”. Sannalla oli elämänsä ensimmäinen virallinen ottelu, vieraassa maassa ja kentällä englantilainen tuomari 😊. Eipä siinä auttanut muu kuin nöyrästi mennä katsomoon. (Jos klubilla olisi ollut baari, olisin ottanut tupla- tai triplakonjakin, minä joka en edes juo konjakkia!).
Mutta niin kuin useasti ennenkin, tapahtuu myös hienoja asioita. Heti alusta lähtien tuomari otti pelaajat siipiensä suojaan. Hän opasti kärsivällisesti hymyillen, kuka syöttää ja minne, milloin vaihdetaan puolta jne. Aivan huipputuomari ja todellista Special Olympics -hengen mukaista toimintaa. Tässä kohtaa pitää varmasti kertoa, että minulle oli tähän mennessä selvinnyt, että divisiointiotteluissa pelataan 4 gamea. Tilanteessa 2-2 pelataan yksi pallo, joka ratkaisee voiton. Sannan ensimmäinen vastustaja oli Syyrian pelaaja Nour Safar Alhalabi. Sanna tsemppasi hienosti ja vaikka Syyrian pelaaja voittikin ottelun, olivat pelit tasaisia.
Toinen vastustaja tänään oli Turkmenistanin Gulnara Allakulieva. Tasaisen ottelun jälkeen Sannalle kirjattiin elämänsä ensimmäinen kansainvälinen voitto. Hyvä Sanna ja hyvä Suomi! Otteluiden välissä yritin päästä pakolliseen one on one -tapaamiseen refereen kanssa (pakollinen tapaaminen ), mutta aina oli jonoa. Tapaaminen onnistui vihdoin iltapäivällä, mutta siitä kerron tuonnempana.
11.30 alkoi Tommin ottelu. Vein Tommin kentälle ja ilokseni huomasin päätuomarin olevan sama kuin Sannalla, joten nyt ei tarvinnut miettiä mennäkkö ”konjakille ja lorauttaa housuun”. Tommin vastustaja oli Yves Logelin Luxemburgista. Tommi vähän hermoili alussa, mutta hienolla pelillä voitti Yvesin. Yves hymyili ennen ottelua herttaisesti ja niin myös ottelun jälkeen ja se jos mikä on hienoa täällä – nähdä hymyilevät kasvot joka puolella. Olen aina kannattanut Ivan Lendl´in lanseeramaa lausetta “winning is not everything but loosing sucks”. Näiden kisojen jälkeen lause kuuluu: “winning is not everything but a smile is”.
Suomalaisilla oli siis suuri päivä tänään. Ensimmäiset kansainväliset kisat ja vielä päälle tuli molemmille voitot! Suuri kiitos vielä tälle päätuomarille, jonka sydän todella sykkii Special Olympicsille.
Niin ja referee -tapaamisesta vielä. Pääsin siis iltapäivällä tapaamaan refereetä ja juteltuamme hetken aloin kysyä pelimuodoista jne. Hän sanoi minulle, että nehän käyntiin eilen illalla läpi päävalmentajien kokouksessa. Kerroin meidän viivästyneestä bussikuljetuksestamme. Siihen hän lisäsi, että samat asiat käytiin läpi aamun kokouksessa. Kerroin hänelle, että emme ehtineet aamulla, koska kuskimme oli yhtä hukassa kuin me. Bussikuski kysyi meiltä ohjeita siitä, miten klubille ajetaan ja minun suunnistustaitoni tuntien meidän matkamme kesti 2h (takaisinpäin vain 15 min.). Tämän jälkeen ääni muuttui kellossa ja hän todella vilpittömästi pahoitteli tapahtunutta ja kaikki meidän myöhästymisemme olivat sillä kuitatut 😊.
Tarinointia voisin jatkaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt kello on 19 ja on päivällisen aika. Ottelut jatkuvat huomenna keskiviikkona ja meillä on taas aikainen herätys. Niin, ja torstaina ovat kisojen avajaiset. Yli 7.000 urheilijaa marssii stadionille, joka on loppuunmyyty (40.000 katsojaa). Huomisesta tulee varmasti huikea päivä!
Terveisin,
Roger