Pia ja Roger
| Pian blogi

Heitä, ota koppi, heitä, ota koppi, heitä….

Jätä maila siihen penkille ja mene toiselle puolelle verkkoa seisomaan. Nyt harjoitellaan heittämistä.

”Et voi olla tosissasi? Eihän tämä liity tennikseen? En mä halua heittää palloa. Mä inhoan pallonheittämistä. Mä olen ollut aina surkea heittämään palloa!”

Irvistelyn ja manaamisen jälkeen suostuin. Otin kopin, heitin. Juuri ja juuri verkon toiselle puolelle. Eihän kaikkien tarvitse osata heittää palloa, eihän?

Koiraa varten ostin eläinkaupasta sellaisen vipuvarren, jolla pallon saa niin kauas, että siitä on koiralle jotain iloa. Ja tenniskentällä voin käyttää mailaa, jotta saan pallon riittävän kauas, eikö? Tämä auttaa syöttöön. Niin varmaan.

Mieleeni tuli pallonheittokilpailut tai –harjoitukset koulussa. En osunut ensimmäiseen viivaan. Tenniskentälläkin on ollut kiusallista, kun naapurikentältä on singahtanut pallo omalle puolelleni ja olen joutunut heittämään sen takaisin. Noloa, kun pallo ei mene edes aidan yli, toiselle puolelle.

Entäs miltä se sitten näyttää? Tyhmältä! Käsi on väärässä asennossa, ote irtoaa väärin ja suusta ulos pilkottava kieli ei varmasti yhtään auta sitä, että näyttäisin järkevämmältä. Heittelytreenin jälkeen tein pari onnistunutta syöttöä. Valmentaja vakuutti, että ilman mailaa tehdyistä harjoituksista oli hyötyä. Minun on pakko uskoa, sillä millään muulla en voinut itselleni selittää sitä, että tätä on tulossa jatkossakin. Vakiovuoro epämukavuusalueelle.

Jos vielä nelikymppisenä voin oppia heittämään palloa oikein, tai edes sinne päin, alan oikeasti uskoa siihen, että kaikki on mahdollista. Syöttö, rystylyönti tai vaikka vaikea iskulyöntikin tuntuu ihan palalta kakkua pallonheiton rinnalla. Katsotaan, kuinka käy.

Vauhti • Hauskuus • Oppiminen