Pia ja Roger
| Pian blogi

Se kaikkein haastavin lyönti…

Kuten monesti aiemmin on tullut todettua, on tennis haastava laji. Sen ihanuus ja kamaluus tiivistyy monesti samoihin asioihin. Kuinka joku niin yksinkertaiselta näyttävä asia voi olla niin vaikeaa? Miksi jonain päivänä lyönti kulkee kuin unelma kun taas toisena päivänä on pelkkä palloon osuminen haastavaa.

Itselläni yksi asia on ylitse muiden, kun listataan vaikeita asioita. Ei, se ei ole syöttö, vaikka sekin haastavaa on. Se on rystyvolley. Olen joutunut miettimään, onko päässäni jotain perustavampaa laatua olevaa vikaa tai mikä on, kun rystypuolen lentolyönti ei ota onnistuakseen. Treeneissä, hiljaisella vauhdilla ja ohjeistuksen myötä se kyllä sujuu. Maila ensin eteen, sitten vienti vasemmalle, ei saattoa, tiukka ranne… eihän se niin vaikeaa ole, eihän?

Mutta sitten otetaan pelitilanne. Tai ei edes pelitilanne, mutta harjoitus, johon liittyy muutakin kuin se yksi suoraan lapaan syötetty kevyt lentolyönti. Alkuasento vielä toimii. Ja askel, senkin ehkä muistan ottaa. Mutta sitten: ranne kääntyy miten sattuu ja yritän lyödä palloa kummallisen kiemuran kautta, ranne niin taittuneena kuin vain mahdollista.

Tänään ryhmässä valmentajani jo vitsaili, että teippaa ranteeni. Ei se ehkä olisi huono idea, sen verran absurdia on, kuinka vaikeaa mailaa on saada oikeaan asentoon. Kämmenpuolella se onnistuu, mutta rystyllä ei. Ei vaikka tekisi mitä. Minun urheilu-tourettenikin saa aina lisää käyttövoimaa näistä volleytreeneistä, sillä suustani pääsee paitsi sammakoita, myös täysin painokelvottomia suomen- ja englanninkielisiä kirosanoja.

Toistoja, toistoja, toistoja – sitähän se vaatii. On kuitenkin hämmentävää, kuinka jokin aivojeni osai alkaa elää ihan omaa elämäänsä rystyvolley-tilanteessa. Teoria unohtuu, katsomalla opittu unohtuu ja valmentajan tiukat ohjeet unohtuvat. Ranne lähtee lenkille, sormet osoittavat takaviistoon ja ote mailasta horjuu. Jokaisen lyönnin jälkeen tiedän tismalleen, mikä meni vikaan, mutta silti en pysty asiaa kontrolloimaan.

En kuitenkaan aio luovuttaa, vaan jatkan sinnikkäästi harjoittelua, myös lentolyöntien osalta. Lupaan myös yrittää pitää suuni kiinni, tai ainakin valita sieltä ulos tulevat asiat vähän tarkemmin…   Ja kaikesta huolimatta, tennistuntien jälkeen on aina hyvä fiilis ja mieleen jää ajatus siitä, mitä kaikkea olisi voinut tehdä paremmin. Sitä varten on aina huominen, seuraava kerta ja seuraavat treenit. 

Vauhti • Hauskuus • Oppiminen