Tässä istun Starbucks -kahvilassa ja juon isoa lattea. Oikeastaan ainoa seikka, josta tiedän olevani arabimaassa on miesten käyttämä thawb ja naisten burkha. Mutta takaisin tärkeimpään: Lähtö tänne oli aikaisin perjantaiaamuna. Suuret kiitokset Finnairille! Special Olympics -ryhmälle oli varattu 4 lähtöselvityspistettä ja kaikki sujui todella jouhevasti ja helposti. Turvatarkastuskin hoitui hienosti. Kenenkään repuista ei löytynyt kiellettyjä esineitä ja valmentajakin pääsi titaaniruuveista huolimatta läpi. Kiitos kuuluu myös eri lajien valmentajille, jotka olivat opastaneet urheilijoita etukäteen ja näin kaikki toimivat lentokentällä esimerkillisesti.
Lento oli ajallaan ja laskeuduimme Dubaihin klo 16. Meitä oli varoitettu, että turvatarkastukset ja muut muodollisuudet saattavat kestää jopa pari tuntia, mutta Dubain lentokenttä hoiti homman tyylillä ja puolessa tunnissa kaikki olivat saaneet matkalaukkunsa ja lähdimme busseilla kohti meidän host townia Dubaita.
Sama lämminhenkisyys on jatkunut siitä lähtien. Sunnuntaina kirjoittaessani tätä, meillä on takana ensimmäinen päivä Arabiemiraateissa; viralliselta nimeltään Yhdistyneet Arabiemiirikunnat. Lauantain ohjelmassa meillä oli huvipuistovierailu. Sain ensimmäisen pinssini, kun pieni japanilainen tyttö halusi vaihtaa pinssin kanssani. Tyttö selvitti asian kohteliaasti käsimerkein. Pinssien vaihto kuuluu Special Olympics -kisojen henkeen. Katselen juuri Japanin pinssiä ja siinä on logon lisäksi Toyotan tuotemerkki 😊.
Tänään sunnuntaina meillä on vierailu kehitysvammaisten koulussa ja illalla suunnistamme Grand Centeriin, joka on varmasti iso, koska kaikki täällä on isoa jopa pieni kahvi. Huomenna maanantaina lähdemme kohti Abu Dhabia ja tiistaina alkavat divisiointikisat (karsintakisat). Urheilijoissa on havaittavissa pientä jännitystä kilpailujen lähestyessä, mutta näin sen pitää ollakin.
Sanna ja Tommi ovat valmiina pelaamaan meidän tennistiimimme maailmankartalle.
Kisaterveisin,
Roger