Pia ja Roger
| Pian blogi

Oho! Sori!

 

Olin viikonloppuna pelaamassa tennistä Hämeenlinnassa. Oli ihan hauska kokeilla pelaamista eri paikassa, erilaisella alustalla. Liekö ollut alustan vai uuteen paikkaan liittyvän jännityksen syy, mutta pallot sinkoilivat luvattoman monta kertaa (minun mielestäni) liian matalan verkon yli naapurikentälle.

Hei anteeks! Oho! Voi soriiiiii! –huutojen saattelemana aloin miettiä tennisterminologiaa hieman tarkemmin ja mietinnän pohjalta syntyi lyhyt hutilyöntien sanakirja.

#Oho-lyönti on yleensä sellainen, johon ei osu ollenkaan, vaikka siihen olisi kaikki edellytykset osua. Tyypillinen oho-lyönti aiheuttaa mm. mailan tutkimista sillä silmällä, ettei siihen keskelle vain olisi ilmestynyt ammottavaa reikää edellisen lyönnin jälkeen.

#Ohosori-lyönti puolestaan on sellainen, joka aiheuttaa treenikaverille pallottelutilanteessa hankaluuksia. Yksi esimerkki Ohosori-lyönnistä on säähavaintopalloksi muuttunut lyönti tai pallo, joka sinkoaa holtittomasti kentän rajojen ulkopuolelle.

#Hups-lyöntiin saattaa liittyä elementtejä kahdesta edellämainitusta, mutta perus hups-lyönti on kuitenkin sellainen, joka kimpoaa naapurikentälle tai vaikka ulkokentän laidalla parkissa olevaan avoautoon (kyllä – näinkin on saattanut päästä käymään…).

#EINÄIN-lyönti voi periaatteessa päätyä oikealle puolelle verkkoa, jopa kentän rajojen sisään, mutta siihen liittyy usein ylimääräisiä askeleita, pahoja tyylivirheitä tai muuta sekoilua. Itse huomaan suorittavani EINÄIN-lyöntejä erityisesti verkolla volley-treeneissä.

#Voi***** -lyöntiä edeltää melko varmasti useampi edellämainituista lyönneistä. Tämä lyönti tapahtuu silloin, kun yksinkertainen asia ei ota onnistuakseen. Omissa treeneissäni tämä on tyypillinen syöttötermi, joka puskee pintaan silloin, kun kymmenes pallonnosto menee edelleen vähintään metrin liikaa vinoon.

Näiden hutilyöntien lisäksi omaan tennissanavarastooni kuuluu myös ”Kuoleva joutsen” –poseeraus. Parhaimmissa treeneissä en enää tee sitä kertaakaan, mutta otteen lipsuessa tuo klassikkobalettia parodioiva liike on varmasti nähtävillä.  Kuoleva joutsen liittyy tiukasti kämmenlyöntiin, josta jään liian kauas ja jota tavoittelen väsyneellä hypähdyksellä. Pallo menee taatusti ohi ja lopputuloksena on poseeraus, jossa seison etukenossa, toinen jalka takana ja kädet sivuille levitettyinä.

Hutilyöntejä sattuu kaikille ja tiedän, että täydellisyyttä on turha tavoitella koska sen lähellekään pääseminen on valovuosien päässä. Parasta on se, kun valmentaja tai pelikaveri jaksaa tsempata ja löytää positiivisia asioita, vaikka itsestä tuntuu että huteja tulee luvattoman paljon. Tärkeää on myös muistaa, ettei jää murehtimaan pieleen mennyttä lyöntiä, vaan pitää katseen eteenpäin ja keskittyy seuraavaan. Uusia mahdollisuuksia tulee aina.

Vauhti • Hauskuus • Oppiminen