Pia ja Roger
| Pian blogi

Teoriaa ja käytäntöä

 

Aurinko on hemmotellut meitä tänä keväänä poikkeuksellisen paljon. Kesän näkee, tuntee ja aistii kun kävelee Talin Tenniskeskukseenkin: vastaleikatun ruohon tuoksu, silmissä kirvelevä siitepöly, terassilla istuvat ihmiset – ja ennen kaikkea pelaajat ulkokentillä! Kaikki tuovat yhdessä muistoja mieleeni viime kesästä, jolloin vasta opettelin termejä, paikkoja ja kaikkea tennikseen liittyvää.

Olen päässyt tänä vuonna jo pari kertaa kokeilemaan ulkona pelaamista.  Raitis ilma, linnunlaulu ja valo takaavat hyvän fiiliksen, mutta samaan aikaan suoraan silmiin porottava aurinko tai arvaamattomasti suuntaansa muuttava tuuli tuovat ihan uusia haasteita. Mika kirjoitti hyvät teesit kesätennikseen – käy lukemassa ne täältä.

Sunnuntaina kävimme pelaamassa ulkokentällä neluria. Oman syöttövuoroni koittaessa sykemittarin lukemat nousivat korkeammalle kuin minkään juoksemisen jälkeen.  Ajattelin, että en varmasti koskaan totu siihen, että kolme ihmistä odottaa suoriutumistani.  Treeneissä syötöistä osa menee ruutuun, osa kauas ruudusta. Pelissä, tässä hetkessä on vain ne kaksi mahdollisuutta. Alkuun syötöt menivät luokattoman huonosti, hävetti ja harmitti. Jossain vaiheessa kuitenkin vaihdoin taktiikkaa, ja päätin ottaa tavoitteekseni vain saada pallon ruutuun – tyylistä viis.  Tämän päätöksen jälkeen pallot satelivat huomattavasti kiltimmin määränpäähänsä, vaikka näytinkin varmasti enemmän tai vähemmän urpolta.

Koin kuitenkin yhden ison oivalluksen. Treeneissä treenataan sitä, miten asiat tehdään hyvin ja oikein, mutta käytäntö pakottaa joskus tekemään asioita eri tavalla. Hyvä esimerkki tästä on toinen lempityhmäilyni kohde, rystylentolyönti:  askel, osuma. askel, osuma. Treeneissä sitä veivataan toisto toisensa jälkeen tarkkojen askelmerkkien kera, ja useamman toiston jälkeen homma alkaa yleensä toimia. Asiat ovat aina aika helppoja silloin, kun ne voi toistaa monta kertaa, kun tietää mitä on tulossa ja tilanteesta puuttuu kilpailu.

Eilen pelissä tajusin, että en saanut lyönnistäni tyylipisteitä vaan pelikaverini heitti yläfemmat hyvästä suorituksesta kun sain pallon verkon yli, vastustajan tavoittamattomaan paikkaan.  Oli se lentolyönti, vaikka jalat (ja no, ehkä kädetkin) saattoivat olla väärässä paikassa ja näyttää vähintään… no, taiteellisilta.  Rentouduin vähitellen, kun ymmärsin, että vaikka treeneissä pitää tehdä asiat oikein, riittää pelissä joskus se, että saa pallon verkon toiselle puolelle, viivojen sisään – tai itse asiassa, se taitaa tässä lajissa riittää melkein aina.

Teoriaa ja käytäntöä pääsee nyt harjoittelemaan upeissa olosuhteissa.  Nautitaan auringosta ja kesätenniksestä – Talissa tavataan!

Vauhti • Hauskuus • Oppiminen