Pia ja Roger
| Pian blogi

Sammakoita ja miniotteluita

Vaikka en joka viikko ole blogiin päivittänyt kuulumisiani, ei se tarkoita sitä, että treenaisin vähemmän kuin ennen. Päinvastoin, syyskausi on pyörähtänyt käyntiin hyvällä draivilla, ja olen päässyt jahtaamaan karvapalloa kolme-neljä kertaa viikoittain.

Tiistaiklubi on suosikkitennisvuoroni. Tiistaiklubi kokoontuu Talin Tenniskeskuksessa nimensä mukaisin tiistaisin klo 9.30. Pelaamme usealla kentällä, joten jokainen pääsee harjoittelemaan omalla tasollaan. Tiistaiklubissa on aivan erityisen mukava henki ja hyvä fiilis pelata. Paikalla on myös lastenhoitaja, joten osa pelaajista on pienten lasten vanhempia, jotka tulevat Taliin lapsensa kanssa.

Lauantaisin on koko perheen tennispäivä: lapseni pelaavat superminijunioreissa samaan aikaan, kun itse harjoittelen toisen ryhmäni kanssa.  Ryhmien lisäksi käyn pelaamassa ystäväni kanssa kerran – pari viikossa. Olemme melko samalla tasolla, ja myös hän pelaa samassa lauantain ryhmässä kanssani.  Viime aikoina olemme reippailleet myös ennen tennistä: alkulämmittelyt on hoidettu kiipeämällä Malminkartanon rappuset ylös muutaman kerran ennen tennisvuoron alkua.

Kun pelailemme ystäväni kanssa, kyseessä on aina ”miniottelu” oikeilla säännöillä. Sanoin viime pelin jälkeen, että tämä on todella hauska tapa harjoitella: voittaminen tuntuu hyvältä, mutta häviäminen ei oikeastaan harmita ollenkaan.  Ja hyvä niin, sillä toistaiseksi matsit ovat päättyneet minun häviökseni.

Peleissä – ja myös tiukemmissa treeneissä – olen huomannut erään kiusallisen seikan. Taidan potea eräänlaista ”tennis-tourettea” eli suustani pääsee tenniskentällä sammakoita ilman, että voin niitä kontrolloida.  En yleensä kiroile (ainakaan kovin paljon) ja pyrin muutenkin välttämään rumaa kielenkäyttöä, mutta jostain syystä tenniskentällä suustani pääse paljon sellaista, jonka sanomista en ikinä sallisi lapsilleni.  Kun tiukassa tilanteessa tekee tyhmän virheen tai treeneissä tajuaa heti lyönnin lähdettyä, kuinka pahasti kaikki olikaan pielessä, tulee suustani kaikenlaista. Usein vielä aika kovaan ääneen. Se on välillä vähän noloa.

Ryhmissä ja valmentajan kanssa saatujen oppien siirtäminen pelitilanteeseen ei muutenkaan ole ollut aivan mutkatonta. Kun pelikaveri ei itsekään ole (vielä) aivan huipputasoa, ei koskaan voi olla varma, minkälainen pallo verkon yli tulee, toisin kuin treeneissä, jossa valmentaja lyö palloja korista.  Lisäksi tieto siitä, että jokainen lyönti vaikuttaa pistetilanteeseen, auttaa tehokkaasti unohtamaan monia perusasioita. Heti, kun muistan katsoa palloon ja muistan, että ihan keskellä kenttää ei kannattaisi tönöttää, alkaa pelit yleensä sujua paremmin.

Rento pelailu ystävän kanssa on hyvää liikuntaa ja se on myös hyvä tapa nollata päätä. Viisi metriä syöttöviivan yli viuhuva syöttö tai omaa, vahvasti soveltavaa tyyliä käyttäen tehty lyönti saa aikaan hyvät naurut ja elämän harmit unohtuvat hetkeksi kokonaan.

Vauhti • Hauskuus • Oppiminen