Samun katsaus junnutennikseen

Hei kaikki!

Palasin seitsemän vuoden tauon jälkeen takaisin TennisHedmanille ja vauhdikkaan syksyn jälkeen ajattelin kirjoittaa ajatuksiani ja näkemyksiäni junioritoiminnastamme.  Asuin Luxembourgissa lähes seitsemän vuotta ja tuona aikana työni painottui lähes täysin junioritoimintaan ja sen kehittämiseen. Oli kunnia olla mukana isoimmissa kansainvälisissä koulutuksissa ja organisaatioissa ja nähdä kuinka paljon junioritenniksen kehittämisen eteen tehdään työtä. Näitä oppimia asioitani tuonkin mukanani TennisHedmanille ja valmentajillemme.

TennisHedmanilla pelaa noin 200 junioria ikäryhmissä 4-17 v. Syksyn aikana järjestimme valmentajillemme 10 koulutuspäivää keskittyen junioritoimintaan ja sen edelleen kehittämiseen: eri pallojen, verkkojen ja kenttien käyttöön sekä pelillisyyteen ja liikkumiseen.

Pallot ovat kehittyneet niin, että pienimmätkin pelaajat saavat pallon elämään ja sen lisäksi miniverkot ja pienempi kenttä helpottavat peliä. Liikkumisen tärkeydestä on puhuttu paljon, joten liikkumisharjoituksia on lisätty entisestään; näin kehitämme junioreiden motoriikkaa ja koordinaatiota. Kaikki tämä nopeuttaa huomattavasti tenniksen ja lyöntien oppimista.

Syksyn aikana pidin myös muutaman vanhempainillan, joissa esittelin itseni ja juniorityötämme ja juuri edellä mainitut kehityskohteemme. Oli hienoa tavata junnujemme vanhempia ja puhua heidän kanssaan myös vanhempien roolista tenniksen ja ylipäänsä lasten harrastusten tukemisessa. Sain vanhempainillan päätteeksi myös monta vanhempaa kanssani tenniskentälle, josta olin erityisen iloinen!

Tällä viikolla aloitimme myös Hedman Teamin harjoitukset. Tähän ryhmään on kasattu tenniksen perusteet oppineita, motivoituneita junioreitamme, jotka haluavat ottaa askeleen lähemmäs kilpatennistä ja otteluiden pelaamista. Näin junioritoimintamme monipuolistuu entisestään ja tämä selkeyttää ”junioripolkuamme”, jossa on nyt myös kilpatennis mahdollista.

Alkaneella kevätkaudellamme on luvassa runsaasti vauhtia, hauskuutta ja oppimista. Kesäleireillemme olemme myös tekemässä kaikenlaista uutta ja niille ilmoittautuminen alkaa helmikuussa.

Jos tenniksen aloittaminen kiinnostaa, niin toivotamme uudetkin pelaajat tervetulleiksi huikeaan joukkoomme. Tehdään tästä hieno tennisvuosi!

terveisin,
Samu Hartikainen
Valmentajavastaava, juniorivastaava

Lue myös nämä