Pia ja Roger
| Pian blogi

Upea, hullu tennisvuosi

10.5. tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun astuin ensimmäistä kertaa jalallani Talin Tenniskeskukseen ja tartuin tennismailaan. Vuosi on kulunut nopeasti, mutta siihen on mahtunut paljon. Nyt voin jo nauraa monelle töppäykselle ja samalla ymmärrän, että paljon on vielä edessä.

Tenniksessä korvien välillä on valtava merkitys. Pitää uskaltaa, pitää olla läsnä. Epäonnistumisia ei saa jäädä noitumaan vaan aina on pidettävä katse siinä pallossa, joka juuri sillä hetkellä on pelattavissa.

Aloitin tenniksen vailla liikunnallista itsetuntoa. Häpesin jokaista hutia ja pelkäsin koko ajan, että teen jotain väärin, että muut nauravat.  Valmentajani oli hyvin valmistettu ensimmäiseen kohtaamiseemme: ”Sieltä tulee sitten sellainen nelikymppinen nainen, joka ei ole koskaan pelannut mitään ja joka ei ole erityisen urheilullinen”.  Jännitin niin paljon, että unet jäivät edellisenä yönä vähiin ja seuraavana päivänä puhuin koulutettavilleni ihan levottomia. Lopetin työt hyvissä ajoin ja ajoin Taliin. Mistä ovesta piti mennä sisään? Missä on pukuhuone? Mitä, jos teen jotain väärin jo ennen, kuin pääsen kentälle? Ja teinhän minä.  Huomasin vasta kentällä, että jumppashortsini olivat väärinpäin ja pesulappu liehui kauniisti pyllyn päällä. Niinpä osa keskittymisestä meni siihen, että kiskoin paitaa koko ajan alaspäin.

Jotain kuitenkin tapahtui, ja kaikesta jännittämisestä huolimatta kävelin tenniskentältä ensimmäisen tunnin jälkeen pois hymy kasvoillani. Kun valmentaja kysyi, ”Otetaanko uudestaan?” ei vastausta tarvinnut miettiä.  ”Otetaan vaan”, vastasin. Laskujeni mukaan vuoden aikana homma toistettiin kymmeniä kertoja ja lisäksi mukaan tuli ryhmävalmennuksia, höntsäilyä ystävien kanssa – niin, ja se tennismatka.

Ei se aina helppoa ole ollut.  Lähtökohtaisesti olen aina vältellyt asioita, joissa en ole ollut hyvä. Niinpä yleensä olen tottunut menestymään vähintään kohtalaisesti asioissa, joihin ryhdyn. Välillä on ollut aika tuskallista huomata, kuinka muut ovat tenniksessä vielä valovuosien päässä.  Ilman minkäänlaista palloilu- tai pelitaustaa ei kehitys ole niin nopeaa kuin niillä, jotka ovat nuoruutensa pelanneet pesistä, sulkapalloa tai vaikka fudista.  Aina välillä sorrun vertaamaan itseäni vuosikausia pelanneisiin tai muuten vaan supersporttisiin tyyppeihin, ja sitten on taas kerättävä itsensä ja marssittava leuka rinnassa kohti uusia hutilyöntejä…

Peli itsessään on yksi asia, ja kaikki muu siihen liittyvä on toinen. Molemmista asioista olen saanut enemmän, kuin koskaan olisin kuvitellut. Olen saanut uuden taidon, olen saanut uusia ystäviä ja olen saanut uuden yhteisön, johon kuulua. Olen liittynyt tennisseuraan, varannut ensi syksylle tennismatkan ja järjestänyt illanistujaiset ihmisille, joihin olen tutustunut tenniksen kautta.  Kun tulen Taliin, tervehdin aina lukuisia ihmisiä ja aina löytyy joku, jonka kanssa juoda kahvit.  Yrittäjänä toimivalle ihmiselle tällaisella yhteisöllä on suuri merkitys.

Vaikka tässä tekstissä on kiitospuheen aineksia, en aio lopettaa kirjoittamista enkä pelaamista tähän.  Yritän jatkossa saada blogiini haastateltavaksi myös muita pelaajia ja muita tennistarinoita – ja toki kirjoitan myös omia kuulumisiani.  Jos sinulla on toiveita tai ideoita, mistä haluaisit lukea, lähetä minulle vaikka sähköpostia!

Näin ensimmäisen vuoden tilinpäätöksen yhteydessä on varmasti aiheellista lausua ääneen myös muutamat kiitokset.  Ensimmäiseksi iso kiitos Rogerille, joka on valanut uskoa ja tsemppiä tekemiseeni. Haluan myös kiittää lämpimästi Mikaa ja Sannaa, jotka ovat antaneet minulle tämän mahdollisuuden tulla osaksi TennisHedmanin pelaajayhteisöä.  Lämmin kiitos kuuluu myös kaikille niille taitaville valmentajille, joiden kanssa olen vuoden aikana päässyt harjoittelemaan – jokainen opettaa jotain uutta ja jokainen ihminen tuo uusia näkökulmia jo muka tuttuihinkin asioihin: kiitos Lucius, Henkka ja Milica. Te kaikki olette osasyyllisiä siihen, että tänä päivänä tiedän, mikä ero on kämmen- ja rystylyönnillä ja osun palloon viikko viikon jälkeen paremmin!

Ja vielä viimeisenä – valtavan suuri kiitos Jennille, joka on syypää tähän kaikkeen.  Kaikenlaista olet saanut kuulla ja nähdä matkan varrella, ja uskon että tämä tarina on oikeastaan vasta alussa.

 

Vauhti • Hauskuus • Oppiminen